Nordic Hydrogen Route- ja Nordic-Baltic Hydrogen Corridor -hankkeet etenevät

Nordic Hydrogen Route- ja Nordic-Baltic Hydrogen Corridor -hankkeissa on saavutettu tärkeitä etenemisaskeleita. Gasgrid on mukana molemmissa kansainvälisissä vetyinfrastruktuurihankkeissa yhdessä eurooppalaisten kumppaneidensa kanssa.


Pohjois-Euroopan vetymarkkinoiden kehittämiseen tähtäävät Nordic Hydrogen Route ja Nordic-Baltic Hydrogen Corridor ovat edenneet seuraaviin kehitysvaiheisiin. Hankkeet tukevat rajat ylittävän vetyinfrastruktuurin ja tulevien vetymarkkinoiden rakentumista Euroopassa.


Nordic Hydrogen Route -hankkeessa Perämeren alueelle Suomen ja Ruotsin välille suunniteltavan vedynsiirtoverkon toteutettavuusselvitysvaihe on saatu päätökseen. Selvityksen perusteella hanke siirtyy seuraavaan kehitysvaiheeseen, jossa painottuvat muun muassa lupamenettelyjen jatkaminen, markkinavuoropuhelu sekä teknisen ja sääntelyllisen valmiuden varmistaminen. Euroopan komissio on nimennyt Nordic Hydrogen Route -hankkeen EU:n yhteistä etua koskevaksi PCI-hankkeeksi, ja vuonna 2025 hankkeelle myönnettiin 29,4 miljoonaa euroa rahoitusta EU:n Verkkojen Eurooppa -välineen energiaohjelman kautta.


Nordic-Baltic Hydrogen Corridor -hankkeessa on puolestaan julkaistu markkinakyselyn tulokset, jotka osoittavat kiinnostusta rajat ylittävää vedynsiirtoinfrastruktuuria kohtaan. Hanke on tällä hetkellä toteutettavuusselvitysvaiheessa, ja siihen osallistuvat Gasgridin lisäksi, Viron Elering, Latvian Conexus Baltic Grid, Liettuan Amber Grid, Puolan GAZ-SYSTEM ja Saksan ONTRAS Gastransport. Teknisten, kaupallisten ja sääntelyyn liittyvien selvitysten odotetaan valmistuvan vuonna 2027. Nordic-Baltic Hydrogen Corridor -hankkeelle on myönnetty 6,8 miljoonaa euroa rahoitusta Euroopan unionin Verkkojen Eurooppa (CEF) -rahoitusvälineestä toteutettavuusvaiheen toteuttamiseen.


Molemmat hankkeet ovat osa laajempaa eurooppalaista kehitystä, jossa rakennetaan edellytyksiä uusiutuvan ja vähähiilisen vedyn markkinoille sekä rajat ylittävälle energiainfrastruktuurille. Kansainvälisten hankkeiden eteneminen vahvistaa osaltaan edellytyksiä tulevalle vetytaloudelle ja Euroopan energia- ja ilmastotavoitteiden saavuttamiselle.


Lue lisää alkuperäisistä tiedotteista:
Nordic Hydrogen Route -hankkeen toteutettavuusselvitys valmistui
Nordic-Baltic Hydrogen Corridor: CfI-markkinakyselyn tulokset (englanniksi)

Lisätiedot
Median yhteydenotot Gasgridin viestinnän kautta: viestinta@gasgrid.fi

Gasgrid on tulevaisuuden monikaasuyhtiö, joka toimittaa energiansiirron runkoverkkoratkaisuja puhtaan siirtymän ja energiatehokkaan yhteiskunnan edistämiseksi. Vahvistamme Suomen talouskasvua, huoltovarmuutta ja energiaitsenäisyyttä, sekä tuemme päästöttömän sähköntuotannon edellyttämää säätövoimaa. Kansainvälisten infrastruktuurihankkeidemme myötä valmistaudumme vastaamaan puhtaan kaasuenergian kysyntään myös Euroopassa. Gasgrid-konsernin liiketoiminnot muodostuvat kaasuliiketoiminnasta, LNG terminaalitoiminnoista, vetykehityksestä ja projektitoteutuksesta. Lue lisää: gasgrid.fi

Lue myös

Kaikki tiedotteet

Tiedote

Gasgrid Finland Oy pyytää tarjouksia uusiutuvan metaanin ominaisuuksista

Tiedote

Tiedote

Myönnämme alennusta uusiutuvan ja vähähiilisen kaasun syötöstä – vuoden 2026 ensimmäisen puoliskon tiedot Gasgridiin 31.8. mennessä  

Tiedote

Tiedote

Maakaasuputken siirtourakka valmistumassa Tuusulassa Rykmentinpuiston alueella elokuussa

Tiedote

Tiedote

Maanomistajien ja kuntalaisten palautetta kuultu: vedyn siirtoverkon reittisuunnitelma päivitettiin  

Tiedote