Turvallisuus- ja kemikaaliviraston Vetyopas täydentynyt vedyn siirtoputkistoa käsittelevällä liitteellä

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes on täydentänyt vuonna 2024 julkaisemaansa vetyopasta liitteellä, joka koskee vedyn siirtoputkistoa. Gasgrid suunnittelee Suomeen kansallista vedynsiirtoverkkoa tiiviissä vuoropuhelussa viranomaisten kanssa ja parhaita turvallisuuskäytäntöjä noudattaen. Vetyoppaan siirtoputkistoliitteessä on julkaistu tärkeitä turvallisuusohjeita ja -periaatteita, joita Gasgrid verkon suunnittelussa noudattaa.

Vetyoppaan tarkoituksena on antaa perustietoa vedystä ja sen vaaroista sekä erityisominaisuuksista. Tavoitteena on myös selkeyttää vaatimuksia vetylaitosten ja jakeluasemien sijoituksessa, sekä esitellä turvallisuusnäkökohtia suunnittelussa huomioon otettavaksi. Gasgridin aktivoituminen vedyn siirtoverkon suunnittelussa johti osaltaan siihen, että vuoden 2025 alussa käynnistettiin Tukesin johdolla vedyn siirtoputkistoa koskevan sisällön kehittäminen.

Siirtoputkistoliite

Vedyn siirtoputkistoa käsittelevä liite esittää vedyn siirtoputkistoja koskevia tarkennuksia ja lisäyksiä, joita hyödynnetään siirtoputkiston suunnittelun eri vaiheissa. Tarkennuksia on esimerkiksi suojaetäisyyksiin liittyen seuraavasti:

Putken tyyppiEtäisyys ryhmän A kohteesta (m)Etäisyys ryhmän B kohteesta (m)
Siirtoputki3015

Suojaetäisyyksiä määritettäessä ulkopuoliset rakennukset jaetaan ryhmiin A ja B. Ryhmään A kuuluvat esimerkiksi hotellit ja koulut. Ryhmään B kuuluvat esimerkiksi asuinhuoneistot.

Oheinen taulukko löytyy siirtoputkiliitteen kappaleesta 5.7. Suojaetäisyyksistä lisää liitteen kappaleissa 5.6 ja 5.7.

Gasgridin suunnitteluperiaatteena on alusta alkaen ollut pyrkimys vähintään 30 metrin etäisyyteen rakennuksista.

Liitettä tutkittaessa on huomioitava, että se on osa Tukesin opasta ja sitä tulee lukea oppaan osana, ei erillisenä dokumenttina.

Tukesin vetyoppaaseen pääset tästä: Vetyopas – Vedyn käsittelyn ja varastoinnin turvallisuus | Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes)

Lue myös

Kaikki tiedotteet

Tiedote

Gasgrid Finland Oy pyytää tarjouksia uusiutuvan metaanin ominaisuuksista

Tiedote

Tiedote

Myönnämme alennusta uusiutuvan ja vähähiilisen kaasun syötöstä – vuoden 2026 ensimmäisen puoliskon tiedot Gasgridiin 31.8. mennessä  

Tiedote

Tiedote

Maakaasuputken siirtourakka valmistumassa Tuusulassa Rykmentinpuiston alueella elokuussa

Tiedote

Tiedote

Maanomistajien ja kuntalaisten palautetta kuultu: vedyn siirtoverkon reittisuunnitelma päivitettiin  

Tiedote