Kaasun toimitusvarmuus säilynyt vahvana – liityntäkyselyjen kasvu kertoo kaasuinfran roolista energiajärjestelmässä

Kaasumarkkinakatsaus Q2-Q3/2026

Vuoden 2026 toisella ja kolmannella neljänneksellä Suomen kaasunkäyttö on muodostunut pääosin teollisuuden suhteellisen vakaasta peruskuormasta. Talvikaudelle siirryttäessä korostuvat kaasun riittävä saatavuus sekä kaasujärjestelmän kyky vastata muuttuviin sähkömarkkina- ja sääolosuhteisiin. Kansainvälisen kaasumarkkinan kiristyminen on luonut nousupainetta kaasun hinnalle. Kiinnostus kaasuverkkoon liittymiseen on kasvanut sekä uusiutuvan bio- ja e-metaanin tuotannossa että kaasun hyödyntämisessä sähköntuotannossa ja datakeskusten varavoimana. Tämä vahvistaa kaasuinfrastruktuurin roolia osana tulevaisuuden energiajärjestelmää.

Erittäin kylmän talven jälkeen Suomen kaasumarkkina on siirtynyt vuoden 2026 toisella ja kolmannella kvartaalilla matalamman ja tasaisemman kaasunkäytön jaksoon. Alkuvuonna kaasut ja kaasuinfrastruktuuri tuottivat merkittävää yhteiskunnallista arvoa säävarman ja säätökykyisen sähköntuotannon muodossa, ja Suomen energiajärjestelmä ja -markkinat toimivat hyvin. Kaasut ja kaasuinfrastruktuuri hillitsivät sähkön hintapiikkejä ja tarjosivat sähköntuotantokapasiteettia, mikä osaltaan vahvisti energian toimitusvarmuutta.

Toisen ja kolmannen vuosineljänneksen aikana pääosa Suomen kaasun kysynnästä muodostui teollisuussegmentin käytöstä. Teollisuussegmentti muodostaa kaasumarkkinalle tärkeän ja suhteellisen vakaan peruskysynnän. Pääasiassa teollisuuden kaasunkäytöstä muodostuva peruskuorma (baseload) on ollut keskimäärin hieman yli 20 gigawattituntia päivässä.

Vaikka teollisuuden kaasunkäyttö on laskenut menneiden vuosien tasosta, kaasut ovat edelleen tärkeä energianlähde ja raaka-aine teollisuuden prosesseissa, joissa tarvitaan korkeita lämpötiloja tai säädettävyyttä. Kaasut ovat tärkeitä myös teollisuudenaloilla, joissa vaihtoehtoisiin ratkaisuihin siirtyminen edellyttää merkittäviä investointeja. Teollisuussegmentti muodostaa kaasumarkkinalle tärkeän ja suhteellisen vakaan peruskysynnän.

Inkoon LNG-terminaali merkittävä osa kaasujärjestelmää: talvikaudella kaasun hankinta keskeisessä asemassa

Valtaosa Suomen kaasun käytöstä on katettu toisen ja kolmannen kvartaalin aikana Suomen ja Viron välisen Balticconnector-meriputken ja Inkoon LNG-terminaalin kautta, joista Balticconnector on toiminut pääasiallisena hankintakanavana syyskuun alusta alkaen. Kaasun syötön Inkoon terminaalista kaasuverkkoon loppuvuodelle 2026 odotetaan käynnistyvän terminaalin julkaiseman aikataulun mukaan 20.10.2026, minkä jälkeen terminaalissa on kaasua saatavilla kalenterivuoden loppuun saakka. Terminaaliyhtiö julkaisee ensi vuotta koskevan palveluaikataulun terminaalisääntöjen mukaan 25.11.2026 mennessä. Terminaaliyhtiö pyrkii kuitenkin julkaisemaan aikataulun mahdollisimman nopeasti, ja edellisinä vuosina julkaisu on tapahtunut jo lokakuussa.

Talvikauden käynnistyessä riittävä molekyylisaatavuus ja kaasun hankinta ovat keskeisessä asemassa kaasumarkkinoilla. Balticconnectorin syöttökapasiteetti, joka on normaaliolosuhteissa 70,5 gigawattituntia päivässä, ei yksin pysty vastaamaan Suomen kysyntätarpeeseen kiristyneessä energiamarkkinatilanteessa. Inkoon LNG-terminaalin syöttökapasiteetti ja säätökyky mahdollistavat puolestaan suuren, jopa 140 gigawattitunnin suuruisen syöttötehon päivässä, minkä ansiosta terminaali pystyy vastaamaan nopeasti kasvavaan kysyntään, mikäli terminaalissa on kaasua hankittuna. Koska kysyntäpiikit riippuvat säätilanteesta ja sähkömarkkinatilanteesta ja niiden ennustaminen viikkoa pidemmälle on vaikeaa, LNG:n pitkien hankintaketjujen ja nopeasti muodostuvien kysyntätarpeiden yhteensovittaminen edellyttää erityisesti talvikaudella ennakointia.

Geopolitiikka ja kaasuvarastojen tilanne vaikuttavat kaasun hintatasoon

Euroopan kaasun hintataso on vuoden aikana reagoinut voimakkaasti kansainvälisen LNG-markkinan ja geopoliittisen tilanteen muutoksiin. Toisella kvartaalilla TTF:n hintataso oli pääasiassa 40–50 euroa megawattitunnilta, ja hintataso laski huhtikuun alkupuolella geopoliittisten jännitteiden helpottaessa Lähi-idässä. Heinäkuun alussa tilanne alueella kiristyi uudelleen, minkä jälkeen hintataso on ollut noususuunnassa siten, että tällä hetkellä se on noin 80 euroa megawattitunnilta. Hintatasoon vaikuttaa myös Euroopan kaasuvarastojen aiempaa matalampi täyttöaste. EU:n kaasuvarastojen täyttöaste oli 20.9.2026 noin 70 prosenttia. Suomen kaasumarkkinan kannalta keskeisen Incukalnsin kaasuvaraston täyttöaste Latviassa oli syyskuun puolivälissä noin 48 prosenttia, mikä vastaa 11,5 terawattitunnin energiamäärää.

Matalasta täyttöasteesta huolimatta kaasun toimitusvarmuus on säilynyt vakaana, sillä Suomi–Baltia-alueella on merkittävä LNG:n tuontikapasiteetti ja Balticconnectorin tekninen kapasiteetti on markkinaosapuolten käytettävissä normaalin operatiivisen tilanteen mukaisesti. Pitkittynyt kireä sähkömarkkinatilanne yhdistettynä kylmään jaksoon muodostavat kuitenkin riskin kaasun hintatason nousulle, mikäli molekyylisaatavuudessa ilmenee niukkuutta.

Kolmas Euroopan kaasun markkinahintaan vaikuttava tekijä on Aasian hintatason nousu viime viikkoina, mikä kiristää Euroopan ja Aasian välistä kilpailua spot-LNG-toimituksista.

Edellä kuvatut tekijät osoittavat, että kaasun hintataso Suomessa kytkeytyy vahvasti eurooppalaiseen kaasumarkkinaan, johon puolestaan vaikuttaa globaalin kaasumarkkinan kehitys.

Kiinnostus liittyä kaasuverkkoon on vahvaa

Nykyisen markkinavolyymin rinnalla yksi kiinnostavimmista signaaleista on kaasuverkkoon liittymiseen kohdistuva uusi kiinnostus. Kiinnostusta on kaasuverkon molemmissa päissä: syöttöpuolella uusiutuvan bio- ja synteettisen e-metaanin syöttämiseen kaasujärjestelmään ja ottopuolella kaasun hyödyntämiseen erityisesti sähköntuotannossa sekä datakeskusten varavoimalähteenä. E-metaani on synteettisesti valmistettua metaania, jota tuotetaan vedystä ja hiilidioksidista metanointiprosessissa.

Uusien bio- ja e-metaanihankkeiden kannalta kaasuverkko tarjoaa mahdollisuuden yhdistää maantieteellisesti hajautettua tuotantoa laajempaan kaasumarkkinaan. Verkkoon syötetty uusiutuva metaani voidaan siirtää tuotantopaikalta eri käyttökohteisiin olemassa olevaa kaasuinfrastruktuuria hyödyntäen. Kasvava kiinnostus liittyä verkkoon syöttöpuolella kertoo samalla kaasujärjestelmän roolin muuttumisesta fossiilisen maakaasun siirtojärjestelmästä kohti uusiutuvien kaasujen markkina-alustaa. Lisäksi kotimainen tuotanto lisää Suomen energiaomavaraisuutta.

Sähköjärjestelmän sääriippuvaisen tuotannon kasvaessa tarvitaan tuotantokapasiteettia, joka pystyy reagoimaan nopeasti sähköntuotannon ja -kulutuksen vaihteluihin. Kaasupohjainen sähköntuotanto voi toimia tällaisena säädettävänä tuotantona. Datakeskusten sähkönsaannin korkeat käytettävyysvaatimukset puolestaan synnyttävät tarvetta varavoimaratkaisuille. Kaasuverkkoon kytketty kaasupohjainen varavoima on tässä markkinassa tunnistettu vaihtoehto, jolloin polttoaineen saatavuus voi perustua jatkuvaan verkkoyhteyteen erillisen paikallisen polttoainevaraston sijaan.

Mika Myötyri
Kaasumarkkinoista ja asiakkaista vastaava johtaja
Gasgrid

Gasgrid on tulevaisuuden monikaasuyhtiö, joka toimittaa energiansiirron runkoverkkoratkaisuja puhtaan siirtymän ja energiatehokkaan yhteiskunnan edistämiseksi. Vahvistamme Suomen talouskasvua, huoltovarmuutta ja energiaitsenäisyyttä, sekä tuemme päästöttömän sähköntuotannon edellyttämää säätövoimaa. Kansainvälisten infrastruktuurihankkeidemme myötä valmistaudumme vastaamaan puhtaan kaasuenergian kysyntään myös Euroopassa. Gasgrid-konsernin liiketoiminnot muodostuvat kaasuliiketoiminnasta, LNG terminaalitoiminnoista, vetykehityksestä ja projektitoteutuksesta. Lue lisää: gasgrid.fi

Lue myös

Kaikki tiedotteet

Tiedote

Gasgridin markkinakysely tunnisti lähes 7 TWh:n uusiutuvan metaanin potentiaalin, Satakunnassa merkittävä keskittymä

Tiedote

Tiedote

Gasgrid liittyy puolalaiseen aloitteeseen Itämeren alueen energiayhteistyön tiivistämiseksi

Tiedote

Tiedote

Tutkimus: Suomalaiset pitävät kotimaassa tuotettavaa energiaa tärkeänä ja moni suhtautuu vetytalouteen myönteisesti

Tiedote

Tiedote

Maakaasun paineenvähennysaseman muutostyö Vantaan Kuninkaalassa alkaa

Tiedote