Nivala–Haapajärvi-alueella on tehty määrätietoista työtä vetytalouden ja vetyinfran edistämiseksi, ja tuloksia näkyy. Ensimmäiset vedyntuotantohankkeet ovat luvitusvaiheessa.

Vetytalous ja vetyinfran kehittäminen nähdään alueella merkittävänä mahdollisuutena. Sen moottorina toimii aluekehitysyhtiö NIHAK.
– Tehtävämme on toimia tasoittajana uusille investoinneille. Hyvään lopputulokseen pääsemme edistämällä vuoropuhelua ja tuottamalla ajankohtaista tietoa päätöksenteon tueksi, tarkentaa NIHAKin toimitusjohtaja Toni Krankkala, joka puhui Gasgridin Oulun yritystilaisuudessa Pohjois-Pohjanmaan vihreän siirtymän hankkeiden mahdollisuuksista.
Gasgrid on toteuttamassa kansallista vetykaasuputkistoa. Vetyinfran suunnittelussa Krankkala toivoo vahvaa yhteistyötä alueiden kanssa. Alueellisen yhteistyön tulisi myös osaltaan ohjata valtakunnantason suunnittelua.
– Infran rakentamisen tulisi käynnistyä siellä, missä tunnistettua potentiaalia on eniten. Eli katseet sinne, missä on eniten uusiutuvan energian tuotantoa sekä vedyn tuotantoa hyödyntäviä laitoksia.
Toimet vetytalouden vauhdittamiseksi
NIHAKin toimitusjohtaja esittelee listaa toimista, joilla vetytaloutta on buustattu eteenpäin.
Aluekehitysyhtiön aloitteesta joukko Pohjois-Pohjanmaan eteläosan kuntia ja yrityksiä sekä Pohjois-Pohjanmaan Liitto laativat yhteisen kannanoton, jossa tuotiin esiin tahtotila tulevaisuuden vetyverkon kehittämiseksi alueella sekä linjausta puoltavat syyt.
– Jokilaaksojen alue tulee tuottamaan yli puolet maatuulivoimasta vuoteen 2030 mennessä. Lisäksi on suunnitteilla runsaasti uuden puhtaan energian hankkeita, liittyen aurinko- ja bioenergiaan sekä energian varastointiin, Krankkala perustelee.
NIHAK on yhtenä ensimmäisistä Suomessa kartoittanut alueellisesti vedyntuotantoon soveltuvat sijaintipaikat.
– Selvitys osoittaa, että alueella on erinomaiset edellytykset mittavalle vedyntuotannolle. Tehty selvitystyö mahdollistaa markkinoinnin vedyntuotannosta kiinnostuneille toimijoille sekä siihen kytkeytyvälle jalostustoiminnalle.
Aluekehitysyhtiö on myös teettänyt alueellisen hiilidioksidilähteiden selvityksen.
– Se osoittaa, että alueelle valmisteilla olevat biokaasulaitokset ja biojalostamot sekä kaukolämpölaitokset tuottavat suuren määrän hiilidioksidia, mikä yhdistettäessä tuotetun vedyn kanssa voisi tuottaa merkittävästi puhdasta polttoainetta.
NIHAK on kontaktoinut kaikki alueella toimivat energia-alan toimijat ja kartoittanut heidän vedyntuotantoonsa liittyvät suunnitelmat.
– Tällä alueella on nyt yhteensä 60 tuuli- ja aurinkovoimahanketta, joita edistämässä on 30 eri toimijaa. Lisäksi alueellamme on jo nyt useita vedyntuotannon hankkeita suunnittelussa ja luvituksesssa, Toni Krankkala iloitsee.
Selvityksiä vetyverkon edistämiseksi
Mitä seuraavaksi?
–Tulemme käynnistämään teknistaloudellisen selvitystyön alueemme liittämisestä vetyinfran runkoverkkoon. Selvityksessä arvioidaan alueverkon sekä sen runkoverkkoon liittämisen toteutettavuus sekä taloudellinen kannattavuus, Krankkala kertoo.
Tämän yhteydessä kartoitetaan myös liityntäpisteiden mahdolliset etäisyydet. Selvitystyö tehdään yhteistyössä Gasgridin, Fingridin ja alueen energiayhtiöiden kanssa.
Samalla NIHAK tuottaa kunnille ajankohtaista tietoa maankäytön suunnittelun ja kaavoituksen tueksi.
Kunnat hyötyvät vetyteollisuudesta
Toni Krankkala uskoo vetytalouden vahvistavan kuntien kilpailukykyä ja menestystä.
– Vetyteollisuuden kehittäminen avaa useita eri mahdollisuuksia kunnille ja koko alueelle. Vetyteollisuudella voi olla jopa suurempi merkitys kuin tuulivoimarakentamisella. Investoinnit houkuttelevat ympärilleen muuta vedyn tuotannosta hyötyvää kemianteollisuutta.
Eri lähteistä tuleva verotulokertymä kunnille on ennustettavin hyöty. Välillisten vaikutusten kautta edut nousevat vähintään yhtä merkittäviksi.
– Kaikki teollinen toiminta tuo mukanaan välillisiä työpaikkoja, uusia asukkaita, palvelutarpeita ja liiketoiminnan mahdollisuuksia. Uuden teollisen tukijalan myötä alueella on mahdollisuus kasvattaa myös osaamista.
– Ylipäätään puhtaan energian ja ilmastotavoitteiden edistäminen tuo alueelle merkittävää hyötyä alueen vetovoiman kasvattamisessa, Krankkala summaa.
Sosiaalinen hyväksyntä tärkeää
Vetyteollisuuden edistämiseksi on Krankkalan mielestä otettava suunnittelutyöhön mukaan alueet, joilla on paras tietämys potentiaalista ja mahdollisuuksista.
Kehitystyötä tulisi tehdä läpinäkyvästi, jotta alueen päättäjillä olisi saatavillaan ajantasainen tieto, ja teollisuudenalan kehittyminen saavuttaisi myös sosiaalisen hyväksynnän alueella.
– NIHAKin alueella on jo nyt saavutettu vahva poliittinen tuki vetyteollisuuden pitkäjänteiseen kehittämiseen. Sen ylläpitämiseen tarvitaan jatkossakin proaktiivista yhteistyötä. Myös investointien toteuttamisen lupaprosessit tulisi saada mahdollisimman jouheviksi.
Toni Krankkala kertoo Pohjois-Pohjanmaan vetykehityksestä 27.11. järjestettävässä Gasgridin sidosryhmätilaisuudessa. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan
Lue lisää
Vetyinfra innosti Oulussa – Gasgrid Finland
Nyt on yritysten aika vaikuttaa vetyinfran muodostumiseen alueilla – Gasgrid Finland
Vetylaakso on vetytalouden alueellinen ankkuri – Gasgrid Finland
Teksti: Riitta Niskanen
Kuva: Mikko Törmänen