Vastuullisuus
Vastuullisuus on osa arvojamme, strategiaamme ja sen kehitysohjelmia. Koko henkilöstö edistää käytännön vastuullisuustyötä omilla vastuualueillaan. Vastuullisuustyössä huomioimme toiminnastamme aiheutuvat taloudelliset, sosiaaliset ja ympäristövaikutukset, ja työ on integroitu osaksi yhtiömme strategiaa. Visiomme mukaisesti kaasut mahdollistavat hiilineutraalin yhteiskunnan ja me toteutamme sille kasvualustan. Vastuullisuustyö on siten Gasgridin tekemisen ytimessä. Vastuullisuuden merkitystä yhtiössä kuvastavat myös henkilöstön kanssa luodut arvot, joissa muun muassa korostetaan vastuun tuntemista. Kyseisen arvon mukaan toimimme vastuullisesti, huolehdimme turvallisuudesta, olemme tehokkaita ja ketteriä ja ajamme asiakkaan ja yhteiskunnan etua. Haluamme myös arvojemme mukaan rakentaa tulevaisuutta muutoksen suunnannäyttäjänä.
Vastuullisuuden johtaminen
Gasgridin hallitus vastaa vastuullisuuden strategisesta johtamisesta ja raportoi siitä yhtiökokouksessa omistajallemme. Operatiivista vastuullisuustoimintaamme johtaa yhtiön toimitusjohtaja yhteistyössä johtoryhmän kanssa. Vastuullisuusohjelman mukaista konkreettista toimintaa edistää ja kehittää Gasgridin vastuullisuusyksikön päällikkö tiimeineen. Vastuullisuuden kokonaisuutta johdetaan yhtiön johtamisjärjestelmän mukaisesti vastuullisuusfoorumissa, jossa on laaja-alaisesti mukana vastuuhenkilöitä eri toiminnoista. Vastuullisuusohjelmalle asetetaan tehtäviä kullekin kvartaalille ja niitä seurataan kuukausittain vastuullisuusfoorumissa.
Vastuullisuustyö on sidottu yhtiön strategisiin tulostavoitteisiin, ja vastuullisuutta ohjaavat Gasgridilla vastuullisuusohjelma ja sitä tukevat sitoumukset ja tavoitteet.
- Lue lisää:
- Hallinto ja johtaminen
Hallinnointi- ja toimintapolitiikat sekä sertifioitu toimintajärjestelmä ohjaavat toimintaamme ja sen kehittämistä
Gasgridille on määritetty toimintaa ohjaavat politiikat ja periaatteet. Hallinnointipolitiikassa (Corporate Governance) on määritetty eri toimintojen vastuut ja valtuudet. Toimintapolitiikka (Code of Conduct) puolestaan linjaa henkilöstöä ohjaavat oikeudet ja velvollisuudet. Toimintapolitiikkaan on koottu useat eri politiikat yhdeksi kokonaisuudeksi. Tämän lisäksi riskienhallintaa ohjaa riskienhallintapolitiikka ja tietoturvaa tietoturvapolitiikka.
Gasgridin toimintajärjestelmän toiminnan lähtökohtana on asiakas ja hänen tarvitsemansa palvelut. Yhtiölle on määritetty pääprosessikartta ja toimintaan liittyvät prosessit. Gasgridin sertifioitu toimintajärjestelmä (ISO 9001, ISO 14001, ETJ+, ISO 45001) kattaa Gasgrid Finland Oy:n toiminnan.
Gasgridin tytäryritykset ovat osa Gasgridin toimintajärjestelmäkokonaisuutta ja noudattavat samoja periaatteita toiminnassaan. Toimintajärjestelmä tullaan arvioimaan erikseen ja mahdolliset muut sertifikaatit laajennetaan vaiheittain tytäryrityksien toimintaan soveltuvin osin. Tytäryritysten toimintajärjestelmän sertifiointi tullaan määrittämään myöhemmin asiakas- ja sidosryhmäodotusten ja omien tarpeiden perusteella. Tytäryrityksillä voi olla käytössä myös muita sertifiointistandardeja ja turvallisuusvaatimuksia (esim. MTMSA). Tietoturvallisuus ISO 27001-standardin mukaisesti ei ole vielä sertifioitu, mutta noudatamme toiminnassamme tietoturvan vaatimuksia.
Vastuullisuusohjelma 2025–2026
Gasgrid-konsernin liiketoiminnoille on määritetty vastuullisuusohjelma vuosille 2025–2026 eli nykyisen strategikauden loppuun asti. Kaikki ESG-teemat kattava ohjelma koostuu neljästä ympäristöön, sosiaaliseen vastuuseen sekä hyvään hallinnointitapaan liittyvästä ESG-teemasta, jotka ovat Erinomainen hallintotapa (G), Ihmiset ja kulttuuri (S), Toimitusvarmuus ja turvallisuus (S) ja Ympäristövastuullisuus (E). Ohjelma perustuu kestävyysraportointidirektiivin (CSRD) mukaiseen kaksoisolennaisuusanalyysiin, joka toteutettiin syksyllä 2024.
Vastuullisuusohjelman toteuma 2024
Gasgrid edisti vuonna 2024 lukuisilla hankkeilla ja tehtävillä vastuullisuuden kehittymistä laaja-alaisesti olennaisten teemojemme parissa. Teemojen edistymisestä raportoimme osana vuosiraporttiamme. Alla tiivistetty yhteenveto toteumasta.
Raportoinnissa on noudatettu GRI with reference -raportointiviitekehystä, valittuja tunnuslukujen ja GRI 11 Oil and Gas 2021 -sektoriohjeen standardeja sekä omia tunnuslukuja, kuten toimitusvarmuutta. Raportin 20 indikaattoria ovat PricewaterhouseCoopers Oy:n varmentamia.
Vastuullisuustyön onnistumisia vuonna 2024
Onnistuimme vuonna 2024 vastuullisuustyössämme muun muassa seuraavissa asioissa:
–Saavutimme 100 prosentin toimitusvarmuuden kaasun siirrossa. Vuosi 2024 oli viides peräkkäinen ilman suunnittelemattomia toimituskatkoja. Kaasun siirron toimitusvarmuus on yksi toimintamme päätavoitteista, ja tarjoamme asiakkaillemme turvallista ja luotettavaa kaasujen siirtoa vuoden jokaisena päivänä.
–Sidosryhmät pitävät Gasgridiä vastuullisena yrityksenä syksyllä 2024 toteutetun T-Median Luottamus&Maine-tutkimuksen mukaan. Sidosryhmiltä kysyttiin näkemystä väittämään ”Gasgrid on vastuullinen yritys”. Gasgridin vastuullisuus sai kyselyssä arvosanan 4,16 asteikolla 1–5, mitä voidaan pitää erittäin hyvänä tuloksena.
–Yli 1 800 päivää ilman tapaturmia. Vuosi 2024 oli jo viides peräkkäinen ilman yhtään oman henkilöstön poissaoloon johtanutta tapaturmaa. Tavoitteemme on, ettei toiminnassamme tapahdu lainkaan onnettomuuksia tai tapaturmia henkilöstöllemme eikä palvelutoimittajillemme.
Lisää positiivisia vaikutuksiamme yhteiskuntaan näet arvonmuodostuskaaviosta alta.

Sidosryhmäyhteistyö ja olennaiset vastuullisuusteemat
Kehitämme toimintaamme ja vastuullisuustyötämme laaja-alaisesti sisäisten ja ulkoisten sidosryhmiemme kanssa muun muassa aktiivisella vuoropuhelulla. Sidosryhmäyhteistyömme tavoitteena on myös välittää tietoa puhtaiden kaasujen ja vetytalouden mahdollisuuksista Suomessa. Olemme tunnistaneet meille tärkeimmiksi sidosryhmiksi seuraavat toimijat:

Olennaiset vastuullisuusteemat
Tuotimme vuoden 2024 aikana kaksoisolennaisuusanalyysin valmistautuaksemme kestävyysraportointidirektiivin (Corporate Sustainability Reporting Directive, CSRD) vaatimuksiin. Tuloksien validoimiseksi teimme kattavat analyysit haastattelemalla sidosryhmiä ja gasgridiläisiä.
Olennaisuusanalyysiä varten kartoitimme arvoketjun keskeiset toimijat ja sidosryhmät
Kaksoisolennaisuusanalyysissä tarkasteltu arvoketju sisälsi kaasujen alkuperän, toimittajat, omat liiketoiminnot sekä tuotteiden ja palveluiden toimituksen asiakkaille. Kaksoisolennaisuusanalyysiä varten tunnistimme tärkeät sidosryhmät, joihin Gasgridilla on tunnistettuja tai potentiaalisia vaikutuksia tai joilla on kestävyyteen liittyviä odotuksia sekä vaatimuksia Gasgridin kohtaan tai ne vaikuttavat Gasgridin mahdollisuuksiin menestyä ja kehittää liiketoimintaansa kestävästi.
Gasgridin olennaiset kestävyysaiheet
Kaksoisolennaisuusanalyysissä tunnistimme kuusi olennaista kestävyysaihetta, joista neljä on olennaista sekä vaikutuksien että taloudellisen olennaisuuden osalta. Olennaisimmiksi aiheiksi nousivat ilmastonmuutos, vaikutuksen kohteena olevat yhteisöt, oma työvoima sekä hallintotapa ja liiketoiminnan harjoittaminen. Vaikutuksien olennaisuuden kautta arvioimme myös arvoketjun työntekijöiden sekä biologisen monimuotoisuuden ja ekosysteemien olevan Gasgridille olennaisia.
Yhteiskuntasitoumus
Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus on Suomen kestävän kehityksen toimikunnan sopima kansallinen kestävän kehityksen strategia ja samalla konkreettinen työkalu. Se on yhteinen pitkän aikavälin tahtotila tulevaisuuden Suomesta.
Yhteiskuntasitoumuksessa sovitaan toimintatavoista ja tavoitteista hyvän elämän mahdollistamiseksi nyt ja tulevaisuudessa. Yhteiskuntasitoumuksen visiona on luonnon kantokyvyn turvaava, hyvinvoiva ja globaalisti vastuullinen Suomi. Sitoumukset annetaan sitoumus2050.fi (Siirryt ulkoiseen palveluun.) -palvelussa.
Sitoudumme vähentämään ja ennaltaehkäisemään metaanipäästöjä systemaattisesti
Gasgridin tavoitteena on saavuttaa aktiivisilla toimenpiteillä maa- ja biokaasun siirtojärjestelmään metaanipäästöjen säästöjä 20 tonnia vuosittain vuoteen 2025 mennessä. Vuodesta 2020 vuoteen 2025 säästetty metaanipäästö on yhteensä 120 tonnia. Mittarina on aktiivisilla toimilla tehdyt säästöt.
- Lue lisää:
- Gasgridin sitoumus Sitoumus 2050 -sivulla
Global Compact -yritysvastuualoite
Gasgrid on sitoutunut UN Global Compact -yritysvastuualoitteeseen. UN Global Compact on maailman laajin yritysvastuuverkosto, johon kuuluu yli 20 000 yritystä yli 160 maasta. Kunnioitamme liiketoiminnassamme YK:n kestävän kehityksen tavoitteita ja olemme sitoutuneet toimimaan UN Global Compactin vastuullisen liiketoiminnan periaatteiden mukaisesti.
Vastuullinen liiketoiminta on elintärkeää suomalaisten yritysten kilpailukyvyn, kasvun ja tulevaisuuden turvaamiseksi. Verkoston myötä saamme tietoa, tukea, koulutusta sekä työkaluja vastuullisuustyömme kehittämiseen.
- Lue lisää:
- UN Global Compact