Ajankohtaista / Vedyn siirtoverkon rakennushanke edennyt ympäristövaikutusten arviointiin

Vedyn siirtoverkon rakennushanke edennyt ympäristövaikutusten arviointiin

Gasgridin vedyn siirtoverkon rakennushanke on edennyt suunnitellusti, ja toukokuussa 2025 päästiin aloittamaan ympäristövaikutusten arviointi eli YVA. YVA sisältää luonto- ja ympäristöselvitysten lisäksi keskusteluita maanomistajien ja muiden asianosaisten kanssa.

Lopulliset päätökset verkon reitistä tehdään YVA-menettelyn jälkeen, tämän hetken arvion mukaan vuonna 2027. Päätökset tehdään YVA-menettelyn tuottaman tiedon, verkkoa käyttävien asiakkaiden ja paikallisten näkemysten pohjalta.

Tärkeä YVA-menettely ja tuleva vesistötutkimus

YVA voi jo kesästä alkaen näkyä maastossa kävelevinä luontokartoittajina. Kartoittajat havainnoivat alueen luontoa ja ympäristöä. He eivät jätä maastoon jälkiä.

Vesistötutkimus tulee näkymään syksyllä yhteensä 12 kunnan alueella, kun putkireitin ja jokiristeämien alueilla maastosta kerätään lähtöaineistoa tulevia tarkempia suunnitteluvaiheita varten. Vesistötutkimus tehdään seuraavissa kunnissa: Harjavalta, Ii, Kannus, Keminmaa, Kokemäki, Kristiinankaupunki, Oulu, Pedersöre, Raasepori, Salo, Simo ja Tornio.

Tutkimukset sisältävät jokialueen luotauksia sekä joki- ja maa-alueen kairauksia maa- ja kallioperäolosuhteiden selvittämiseksi. Tutkimuksissa kerätään tietoa suunnittelun tueksi, ja ne tehdään Maanmittauslaitoksen myöntämän luvan mukaisesti.

Gasgrid on hyvissä ajoin ja ennen tutkimuksiin liittyviä kairauksia yhteydessä kaikkiin niihin maanomistajiin, joiden alueita tutkimus koskee.

Arvokas paikallistuntemus reittisuunnittelussa

Nykyinen reittisuunnitelma perustuu Gasgridin omien selvitysten lisäksi maakuntaliittojen ja kuntien kanssa käytyihin keskusteluihin ja niiltä saatuihin reittipalautteisiin.

Maanomistajien ajatuksia ja kysymyksiä halutaan kuulla sekä YVA-menettelyn aikana että muissakin yhteyksissä. Tässä vaiheessa maanomistajia palvelee vetyverkon maankäyttötiimin sähköposti maankaytto@gasgrid.fi.

Lisätietoja kansallisen vedyn siirtoverkon hankkeesta: www.gasgrid.fi/rakentaminen

Gasgrid on tulevaisuuden monikaasuyhtiö, joka toimittaa energiansiirron runkoverkkoratkaisuja puhtaan siirtymän ja energiatehokkaan yhteiskunnan edistämiseksi. Vahvistamme Suomen talouskasvua, huoltovarmuutta ja energiaitsenäisyyttä, sekä tuemme päästöttömän sähköntuotannon edellyttämää säätövoimaa. Kansainvälisten infrastruktuurihankkeidemme myötä valmistaudumme vastaamaan puhtaan kaasuenergian kysyntään myös Euroopassa. Gasgrid-konsernin liiketoiminnot muodostuvat kaasuliiketoiminnasta, LNG terminaalitoiminnoista, vetykehityksestä ja projektitoteutuksesta. Lue lisää: gasgrid.fi

Jaa:

Tietoa evästeistä
Gasgrid

Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivustoilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet liittyvät sivuston perustoiminnallisuuksiin, eikä sivusto välttämättä toimi oikein ilman niitä. Esimerkiksi kielivalinnan ja tämän evästelupakyselyn vastauksen muistamiseen käytetään evästeitä. Kaikki evästeet voi poistaa käytöstä selaimen kautta ja esimerkiksi erilaiset sovellusten mainoksenesto-lisäosat estävät myös tiettyjä evästeitä.

Analytiikka

Analytiikkaevästeitä käytetään anonyymien sivuston käyttötietojen keräämiseen. Eväste mahdollistaa käyttäjän liikkeiden seurannan eri käyttökertojen välillä, mutta ei yksittäisen käyttäjän tunnistamista.

Käytämme Google Analytics -palvelua verkkopalvelujemme käytön analysointiin ja seurantaan. Käyttötietoa kerätään evästeiden avulla, mutta tietoja ei käsitellä tai tallenneta siten, että yksittäisen käyttäjän käyttöä voitaisiin seurata.

Tietoja käytetään käyttäjäkokemuksen parantamiseksi verkkosivuillamme ja verkkosivustomme sivujen kävijämäärän seurantaan.