Ajankohtaista / Suomen kaasumarkkina on avattu onnistuneesti

Suomen kaasumarkkina on avattu onnistuneesti

Suomen kaasumarkkina on avattu onnistuneesti kilpailulle 1.1.2020. Kaasun myynti ja siirtoverkko on eriytetty toisistaan. Markkinalle on tullut useita toimijoita.

Kaasun siirtoverkostosta Suomessa vastaava Gasgrid Finland Oy asiakkaineen ja kumppaneineen olivat valmiina avaamaan Suomen kaasumarkkinan 1.1.2020 klo 7:00. Merkittäviä kaupallisia tai teknisiä haasteita ei ensimmäisen reilun viikon aikana ole ilmennyt. Suomen kaasumarkkinalle on tullut useita toimijoita hyödyntämään markkinamekanismeja.

Kaasu virtaa nyt suunnitelmien mukaisesti myös Suomen ja Viron välillä uudessa Balticconnector-kaasuputkessa. Ensimmäisen viikon aikana putken kapasiteetti Suomen suuntaan on ollut kokonaan käytössä.

“Olemme halunneet varmistaa, että kaikki markkinaosapuolet saavat kaasunsa luotettavasti sekä riittävää ja oikeaa tietoa toimiakseen tehokkaasti. Toivomme osapuolilta aktiivisuutta, jotta voimme edelleen kehittää toimintaamme vastaamaan tarpeita. Tähän liittyen järjestämme myös asiakastilaisuuden 12.2.2020”, kertoo Gasgrid Finlandin toimitusjohtaja Olli Sipilä.

Yleinen markkinadata tullaan julkaisemaan myös Gasgrid-portaalissa ja Euroopan kaasun siirtoverkko-operaattoreiden verkoston ENTSOG:n Transparency-alustalla.

Markkinaa koskevat kaupalliset yhteydenotot pyydämme lähettämään osoitteeseen commercial@gasgrid.fi.

Lisätietoja:

Olli Sipilä, toimitusjohtaja, Gasgrid Finland Oy, p. +358 40 589 4686, olli.sipila@gasgrid.fi.

Suomen_kaasumarkkina_on_avattu_onnistuneesti_10.01.2020

Gasgrid on tulevaisuuden monikaasuyhtiö, joka toimittaa energiansiirron runkoverkkoratkaisuja puhtaan siirtymän ja energiatehokkaan yhteiskunnan edistämiseksi. Vahvistamme Suomen talouskasvua, huoltovarmuutta ja energiaitsenäisyyttä, sekä tuemme päästöttömän sähköntuotannon edellyttämää säätövoimaa. Kansainvälisten infrastruktuurihankkeidemme myötä valmistaudumme vastaamaan puhtaan kaasuenergian kysyntään myös Euroopassa. Gasgrid-konsernin liiketoiminnot muodostuvat kaasuliiketoiminnasta, LNG terminaalitoiminnoista, vetykehityksestä ja projektitoteutuksesta. Lue lisää: gasgrid.fi

Jaa:

Tietoa evästeistä
Gasgrid

Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivustoilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet liittyvät sivuston perustoiminnallisuuksiin, eikä sivusto välttämättä toimi oikein ilman niitä. Esimerkiksi kielivalinnan ja tämän evästelupakyselyn vastauksen muistamiseen käytetään evästeitä. Kaikki evästeet voi poistaa käytöstä selaimen kautta ja esimerkiksi erilaiset sovellusten mainoksenesto-lisäosat estävät myös tiettyjä evästeitä.

Analytiikka

Analytiikkaevästeitä käytetään anonyymien sivuston käyttötietojen keräämiseen. Eväste mahdollistaa käyttäjän liikkeiden seurannan eri käyttökertojen välillä, mutta ei yksittäisen käyttäjän tunnistamista.

Käytämme Google Analytics -palvelua verkkopalvelujemme käytön analysointiin ja seurantaan. Käyttötietoa kerätään evästeiden avulla, mutta tietoja ei käsitellä tai tallenneta siten, että yksittäisen käyttäjän käyttöä voitaisiin seurata.

Tietoja käytetään käyttäjäkokemuksen parantamiseksi verkkosivuillamme ja verkkosivustomme sivujen kävijämäärän seurantaan.