Ajankohtaista / Gasgridin video avaa vetytalouden merkitystä ja mahdollisuuksia Suomelle

Gasgridin video avaa vetytalouden merkitystä ja mahdollisuuksia Suomelle

Kaasun siirtoverkkoyhtiö Gasgrid Finland on julkaissut videon, jossa avataan vetytalouden sekä vihreän vedyn merkitystä ja mahdollisuuksia. Vedystä on rakentumassa Suomen talouteen uusi kivijalka, ja sillä on lupaavat kasvunäkymät. Vetytalous luo hyvinvointia, energiaomavaraisuutta, ympäristöhyötyjä ja jopa 100 000 uutta työpaikkaa ympäri Suomen. Päästötöntä vetyä tarvitaan ilmastotavoitteiden saavuttamiseen niin Suomessa kuin Euroopassakin.

–Koska vetytalous on vielä melko uusi asia, ”Mahdollisuuksien vetytalous” -videomme avaa helposti ymmärrettävällä tavalla, mistä vetytaloudessa on kyse ja mitä mahdollisuuksia se parhaimmillaan tuo mukanaan. Video on suunnattu kaikille vedystä kiinnostuneille, ja toivomme, että se herättää innostusta myös tulevaisuuden osaajissa, kertoo Gasgridin vetykehityksestä vastaava johtaja Sara Kärki.

Vetyä tuotetaan päästöttömästi uusiutuvalla sähköllä, kuten aurinko- ja tuulivoimalla. Vedystä voi jatkojalostaa synteettisiä polttoaineita, kemikaaleja ja muovia. Myös fossiilivapaan teräksen tuotannossa vedyllä on keskeinen rooli.

– Energiamuotona vety ei ole uusi, mutta päästötön vihreä vety on. Se voi olla samaan aikaan raaka-aine ja polttoaine sekä toimia energiavarastona teollisuuden hiilineutraalille tuotannolle. Vedyllä voidaan tasapainottaa energiajärjestelmää, koska vetyä voidaan varastoida pidempiä aikoja toisin kuin sähköä, Kärki sanoo.

Videolla kuullaan kotimaisten vetytoimijoiden ajatuksia

Video toteutettiin yhteistyössä seitsemän eri yrityksen kanssa. Vetytalouden projekteissa mukana olevat EnergyVaasan, Hycamiten, Ilmastorahaston, Nesteen, Nordic Ren-Gasin, Wärtsilän ja Gasgridin edustajat kertovat videolla, miten vetytalouden rakentaminen etenee Suomessa. Suunnitteilla on kymmeniä vetyhankkeita eri kaupunkeihin.

–Suomella on monia valtteja kansainvälisessä kilpailussa, ja voimme yhdessä markkinoida kotimaatamme erinomaisena toimintaympäristönä vihreään siirtymään investoiville yrityksille. Rakennetaan vedystä rohkeasti Suomeen uusi talouden kivijalka, Kärki sanoo.

Suomen kielellä ja englanninkielisellä tekstityksellä tuotetut videot ovat katsottavissa Gasgridin Youtube-kanavalla. ”Mahdollisuuksien vetytalous” -videon (9.42 min) lisäksi kanavalta löytyy lyhyt animaatio ”Mitä vihreä vety on?” (1.38 min).

 

Lisätietoja ja median yhteydenotot:

Virve Wright, Johtaja, Viestintä, vastuullisuus ja yhteiskuntasuhteet, Gasgrid Finland Oy, virve.wright@gasgrid.fi, puh. +358 40 552 9219

Sara Kärki, Johtaja, Vetykehitys, Gasgrid Finland Oy, sara.karki@gasgrid.fi, puh. +358 40 158 1722

 

Gasgrid on tulevaisuuden monikaasuyhtiö, joka toimittaa energiansiirron runkoverkkoratkaisuja puhtaan siirtymän ja energiatehokkaan yhteiskunnan edistämiseksi. Vahvistamme Suomen talouskasvua, huoltovarmuutta ja energiaitsenäisyyttä, sekä tuemme päästöttömän sähköntuotannon edellyttämää säätövoimaa. Kansainvälisten infrastruktuurihankkeidemme myötä valmistaudumme vastaamaan puhtaan kaasuenergian kysyntään myös Euroopassa. Gasgrid-konsernin liiketoiminnot muodostuvat kaasuliiketoiminnasta, LNG terminaalitoiminnoista, vetykehityksestä ja projektitoteutuksesta. Lue lisää: gasgrid.fi

Jaa:

Tietoa evästeistä
Gasgrid

Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivustoilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet liittyvät sivuston perustoiminnallisuuksiin, eikä sivusto välttämättä toimi oikein ilman niitä. Esimerkiksi kielivalinnan ja tämän evästelupakyselyn vastauksen muistamiseen käytetään evästeitä. Kaikki evästeet voi poistaa käytöstä selaimen kautta ja esimerkiksi erilaiset sovellusten mainoksenesto-lisäosat estävät myös tiettyjä evästeitä.

Analytiikka

Analytiikkaevästeitä käytetään anonyymien sivuston käyttötietojen keräämiseen. Eväste mahdollistaa käyttäjän liikkeiden seurannan eri käyttökertojen välillä, mutta ei yksittäisen käyttäjän tunnistamista.

Käytämme Google Analytics -palvelua verkkopalvelujemme käytön analysointiin ja seurantaan. Käyttötietoa kerätään evästeiden avulla, mutta tietoja ei käsitellä tai tallenneta siten, että yksittäisen käyttäjän käyttöä voitaisiin seurata.

Tietoja käytetään käyttäjäkokemuksen parantamiseksi verkkosivuillamme ja verkkosivustomme sivujen kävijämäärän seurantaan.