Ajankohtaista / Gasgridilainen vetykehityksen aitiopaikalla

Gasgridilainen vetykehityksen aitiopaikalla


Juristi Meri-Katriina Pyhäranta työskentelee vetykehityksen aitiopaikalla. Hän on mukana Työ- ja elinkeinoministeriön työryhmässä, joka valmistelee parhaillaan vetytalouden markkinaosapuolia koskevaa kansallista vetymarkkinalakia.

–Juuri parempaa hommaa en voisi kuvitellakaan, Meri-Katriina Pyhäranta iloitsee.

Ilon aiheena on ennen muuta työpaikka Gasgridilla. Vaikka hän tuli taloon juristiksi vasta runsas vuosi sitten, ulottuvat yhteiset juuret melkein kahdeksan vuoden taakse.

–Gasgridin toiminta tuli tutuksi aiemmissa työtehtävissäni. Tiesin hyvin, mihin tulin. On hienoa olla mukana kehittämässä uutta ja antamassa siihen oma työpanokseni.

–Tehtävämme on palvella yhteiskuntaa ja asiakkaitamme. Gasgridin periaate toimia oikeudenmukaisesti ja kestävästi vastaa omia arvojani.

Energiasektorin asiantuntijajäsenenä lainsäädäntöryhmässä

Pyhäranta edustaa Gasgridia kansallista vetylainsäädäntöä valmistelevassa työryhmässä, jonka tavoitteena on valmistella esitys uudeksi kansalliseksi vetymarkkinalaiksi.

–Vien Gasgridin terveisiä työryhmälle eli käytännön näkemyksiä siitä, millainen lainsäädäntö tukisi vetymarkkinan kehitystä markkinoiden alkuvaiheessa ja pidemmällä aikavälillä. Toisaalta tuon takaisin terveisiä siitä, mihin suuntaan lainsäädäntö on kehittymässä. Lainsäädännöllä on iso rooli siinä, miten markkinat lähtevät kehittymään, mikä korostaa lainsäädännön huolellisen valmistelun merkitystä. Paras lopputulos syntyy eri näkökulmia tarkastelemalla yhteistyössä lain valmistelijoiden, viranomaisten, kollegoiden, sekä eri markkinaosapuolten ja sidosryhmien välillä, hän määrittelee.

Työryhmä koostuu ministeriöiden ja viranomaisten edustajista, sekä asiantuntijajäsenistä, jotka kaikki edustavat energiasektorin eri tahoja.

Lisäksi työryhmän kokouksissa käy vierailevia asiantuntijoita kertomassa hankkeista ja suunnitelmista, jotka ovat olennaisia lainsäädännön kannalta.

Iso paketti tiukalla aikataululla

Työryhmä kokoontuu keskimäärin kaksi kertaa kuukaudessa. Lakiesityksen tulee valmistua 28.11.2025 mennessä ja kansallisen vetymarkkinalain on tarkoitus tulla voimaan viimeistään elokuussa 2026.

EU-lainsäädäntö eli EU:n kaasupaketti antaa raamit vetymarkkinalaille. Kaasupaketin sisältämä direktiivi tulee kuitenkin täytäntöönpanna kansallisella lailla, minkä lisäksi kaasupaketti sisältää joukon kysymyksiä, joista on päätettävä kansallisesti.

Kun työryhmä on muodostanut esityksen vetymarkkinalaiksi, se tulee kuultavaksi ja etenee normaaliin lainsäätämisprosessiin.

Juuri nyt ajankohtainen aihe työryhmässä on vedyn markkinamallin periaatteet ja verkonhaltijan tehtävät. Eli millaiset pelisäännöt luodaan vedyn siirrolle vetyputkistossa ja mikä on vetyverkonhaltijan – kuten Gasgridin – rooli vetymarkkinoilla.

Tähtäimessä tehokkaasti toimivat vetymarkkinat

Gasgrid kehittää vetyverkkoa laajemman vetytalouden synnyn mahdollistamiseksi – ei pelkästään itse verkon vuoksi.

–Vetyverkko eli putkiverkosto, jossa vetyä siirretään, mahdollistaa vetytalouden laajemman kehittymisen. Vetymarkkinoilla ja vetytalouteen kuuluvilla vedyn arvoketjun eri osilla voidaan saavuttaa laajoja positiivisia yhteiskunnallisia vaikutuksia. Tämä on koko työryhmän lopputavoite, Meri-Katriina Pyhäranta sanoo.

Vetymarkkinalain keskeinen periaate on tarjota kaikille markkinaosapuolille tasapuolinen oikeus käyttää vetyverkkoa. Vetyverkko yhdistää markkinaosapuolet toisiinsa ja mahdollistaa vedyn kaupankäynnin ja siirtämisen joustavasti markkinaosapuolten kesken. Laajan vetyverkoston etu onkin siinä, että kukaan ei jää riippuvaiseksi yksittäisestä tuottajasta tai vedyn käyttäjästä. Tehokkaasti toimivat vetymarkkinat houkuttelevat myös erityyppisiä investointeja vedyn arvoketjun eri osiin myös sinne, minne vetyverkko itsessään ei ulotu.

Ilmastotavoitteita ei saavuteta ilman laajaa vetymarkkinaa

Euroopan unioni on tunnistanut puhtaan vedyn merkityksen siirtymässä kohti kestävää ja hiilineutraalia taloutta. Vuoteen 2040 mennessä EU:n kasvihuonekaasujen nettopäästöjä pitäisikin vähentää 90 prosentilla vuoden 1990 päästöihin verrattuna.

–Vetymarkkinoiden kehittyminen on olennainen osa tätä tavoitetta. Jos meillä ei synny laajempaa vetymarkkinaa, asetettujen ilmastotavoitteiden saavuttaminen näyttää mahdottomalta, Pyhäranta sanoo.

Meri-Katriina Pyhäranta

  • Gasgridilla työskentelevä juristi maaliskuusta 2024 alkaen.
  • Työskennellyt lähes 15 vuoden ajan juristina, tutkijana ja asianajajana energiaoikeuden alalla.
  • Työskennellyt Energiavirastossa valvovan viranomaisen tehtävissä. ”Kun kaasumarkkinat avattiin 2020 ja Gasgrid perustettiin, olin mukana valvomassa maakaasumarkkinoiden avaamista.”
  • Nykyisessä työssä Gasgridilla innostaa eniten uuden kehittäminen. ”Me Gasgridilla teemme asioita, joita ei ole ennen tehty.”
  • Väitellyt vuonna 2020 EU:n maakaasumarkkinalainsäädännöstä.
  • Mukana Työ- ja elinkeinoministeriön kansallista vetymarkkinalakia valmistelevassa työryhmässä, jonka työ valmistuu 28.11.2025 mennessä.
  • Viettää vapaa-aikansa puolisonsa ja kahden alle kouluikäisen lapsensa kanssa luonnossa liikkuen ja miehensä puolen vanhaa sukutilaa jatkaen. ”On hienoa saada olla osa pidempää jatkumoa, jossa jokainen sukupolvi uudistuu ajan mukana. Sama pätee niin maanviljelyyn kuin energiamarkkinoihinkin!”

 

Gasgrid on tulevaisuuden monikaasuyhtiö, joka toimittaa energiansiirron runkoverkkoratkaisuja puhtaan siirtymän ja energiatehokkaan yhteiskunnan edistämiseksi. Vahvistamme Suomen talouskasvua, huoltovarmuutta ja energiaitsenäisyyttä, sekä tuemme päästöttömän sähköntuotannon edellyttämää säätövoimaa. Kansainvälisten infrastruktuurihankkeidemme myötä valmistaudumme vastaamaan puhtaan kaasuenergian kysyntään myös Euroopassa. Gasgrid-konsernin liiketoiminnot muodostuvat kaasuliiketoiminnasta, LNG terminaalitoiminnoista, vetykehityksestä ja projektitoteutuksesta. Lue lisää: gasgrid.fi

Jaa:

Tietoa evästeistä
Gasgrid

Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivustoilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet liittyvät sivuston perustoiminnallisuuksiin, eikä sivusto välttämättä toimi oikein ilman niitä. Esimerkiksi kielivalinnan ja tämän evästelupakyselyn vastauksen muistamiseen käytetään evästeitä. Kaikki evästeet voi poistaa käytöstä selaimen kautta ja esimerkiksi erilaiset sovellusten mainoksenesto-lisäosat estävät myös tiettyjä evästeitä.

Analytiikka

Analytiikkaevästeitä käytetään anonyymien sivuston käyttötietojen keräämiseen. Eväste mahdollistaa käyttäjän liikkeiden seurannan eri käyttökertojen välillä, mutta ei yksittäisen käyttäjän tunnistamista.

Käytämme Google Analytics -palvelua verkkopalvelujemme käytön analysointiin ja seurantaan. Käyttötietoa kerätään evästeiden avulla, mutta tietoja ei käsitellä tai tallenneta siten, että yksittäisen käyttäjän käyttöä voitaisiin seurata.

Tietoja käytetään käyttäjäkokemuksen parantamiseksi verkkosivuillamme ja verkkosivustomme sivujen kävijämäärän seurantaan.