Gasgrid voi nyt myöntää eurooppalaisia EECS-alkuperätakuita myös energialle, joka syntyy konversion kautta, kuten vedylle ja e-metaanille. Konversiolla tarkoitetaan energian muuntamista muodosta toiseen esimerkiksi silloin, kun sähköä käytetään vedyn tuotannossa. EECS-takuiden myöntämisen edellytyksenä on, että prosessiin syötetty energia – esimerkiksi sähkö – on myös varmennettu EECS-takuilla. Suomessa Finextra myöntää sähkölle tällä hetkellä ainoastaan EECS-takuita, joten tältä osin ei ole esteitä vedyn ja e-metaanin EECS-alkuperätakuiden myöntämiselle.
Aiemmin Gasgrid on myöntänyt konversiolla syntyvälle energialle ainoastaan kansallisia alkuperätakuita, ja niiden myöntäminen jatkuu edelleen. Uusi EECS-kelpoisuus lisää merkittävästi uusiutuvan energian ilmoittamisen läpinäkyvyyttä ja alkuperätakuurekisterien yhteentoimivuutta Euroopan markkinoilla, mikä helpottaa rajat ylittävää kauppaa ja vahvistaa markkinoiden luotettavuutta. Sekä kansalliset että EECS-alkuperätakuut ovat uusiutuvan energian direktiivin mukaisia, mutta vain EECS-alkuperätakuut on mahdollista siirtää maiden välillä Association of Issuing Bodies operoiman keskitetyn tietojärjestelmähubin kautta.
EECS-sertifikaattijärjestelmä varmistaa alkuperätakuujärjestelmien yhdenmukaisen ja luotettavan toiminnan Euroopassa
European Energy Certificate System (EECS) on eurooppalainen sertifikaattijärjestelmä, joka varmistaa alkuperätakuujärjestelmien yhdenmukaisen ja luotettavan toiminnan. Järjestelmää hallinnoi AIB (Association of Issuing Bodies), joka myös operoi keskitettyä tietojärjestelmähubia. Tietojärjestelmähubi mahdollistaa alkuperätakuiden siirrot kansallisten rekisterien välillä. Hubin ansiosta rekisterien väliset kahdenväliset yhteydet eivät ole tarpeen.
Tällä hetkellä AIB:n kaasujäsenmaita on 13: Alankomaat, Belgian Bryssel, Espanja, Italia, Itävalta, Latvia, Liettua, Portugali, Ranska, Suomi, Sveitsi, Tšekki ja Viro. Kyseisten maiden välillä EECS-alkuperätakuut siirtyvät siis Hubin kautta suoraan rekisterien välillä. Koska Sveitsi ei kuulu EU- eikä ETA-maihin, sveitsiläisiä alkuperätakuita ei voida käyttää alkuperän varmentamiseen Suomessa.
Lisätiedot: customerservice@gasgrid.fi