Tule mukaan NBHC-hankkeen tietojen keräämiseen vedyn tuotannosta, kulutuksesta, varastoinnista, jakelusta ja rajat ylittävistä virroista Suomessa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Puolassa ja Saksassa.
Nordic-Baltic Hydrogen Corridor (NBHC) on yhteishanke, jonka osapuolia ovat kuusi eurooppalaista kaasun siirtoverkonhaltijaa: Gasgrid (Suomi), Elering (Viro), Conexus Baltic Grid (Latvia), Amber Grid (Liettua), GAZ-SYSTEM (Puola) ja ONTRAS (Saksa). NBHC-hankkeen tavoite on monipuolistaa Euroopan energiantuotantoa, nopeuttaa uusiutuvan energian integraatiota, kehittää markkinoita ja vahvistaa energiaturvallisuutta.
NBHC on EU:n tukema yhteistä etua koskeva hanke (PCI), ja sille on myönnetty 6,8 miljoonaa euroa rahoitusta Verkkojen Eurooppa -välineestä (CEF). Hankkeen esisoveltuvuustutkimus valmistui vuonna 2024, ja hanke siirtyi toteutettavuustutkimusvaiheeseen vuonna 2025. Kansallisten ja kansainvälisten tutkimusten odotetaan valmistuvan vuoden 2027 alkupuolella.
NBHC kutsuu nyt vedyn tuottajat, kuluttajat, varasto-operaattorit, jakelujärjestelmäoperaattorit ja kuljettajat kaikkialta vetyekosysteemistä antamaan sitoumuksetta ennakkotietoja NBHC-hankkeen kehittämistä varten.
Kysely avoinna 14.1.-31.3.2026
Kysely on avoinna 14.1.–31.3.2026. Kyselyn jälkeen NBHC kutsuu vastaajat keskustelemaan tarpeista tarkemmin tavoitteena ei-sitovien aiesopimusten solmiminen. Aiesopimuksilla ei varata kapasiteettia eikä luoda kaupallisia velvoitteita – niillä kerätään markkinasignaaleja jatkokehityksen ohjaamista varten.
Osallistu NBHC:n kiinnostuksenilmaisupyyntöön täyttämällä kysely täällä viimeistään 31.3.2026.
Lisätietoja
Tästä tallenteesta voit katsoa hanketta ja osallistumismahdollisuuksia käsittelevän keskustelun Hydrogen Summit -tilaisuudessa Tampereella 14.1.2026.
Lisätietoja NBHC-hankkeesta ja kiinnostuksenilmaisupyynnöstämme on NBHC:n verkkosivustolla osoitteessa https://www.nordicbaltichydrogencorridor.com/.