Ajankohtaista / Balticconnectorin korjaustyöt edenneet suunnitelmien mukaisesti

Balticconnectorin korjaustyöt edenneet suunnitelmien mukaisesti

Gasgrid Finland Oy ja Viron kaasuverkonhaltija Elering AS havaitsivat 8.10.2023 aamuyöstä epätavallista paineen laskua maiden välillä kulkevassa merenalaisessa Balticconnector-kaasuyhdysputkessa. Putkiosuus eristettiin pian havainnon jälkeen sulkemalla Balticconnectorin venttiilit. Putkiosuudessa todennetun vaurion aiheuttama kaasuvuoto pysähtyi putkiosuuden eristämisen ja venttiilien sulkemisen myötä. Tällä hetkellä Suomen ja Viron välinen kaasun putkisiirto on keskeytynyt. Suomen kaasujärjestelmän tila on vakaa, ja kaasun saanti turvattu Inkoon LNG-terminaalista.

 

Kuva aluksista merellä Balticconnectorin korjauspaikalla.
Kuvalähde: Ocean Installer ja Equinor

Balticconnector-meriputken korjaus käynnistyi viime viikolla. Korjausalueella operoi kolme laivaa, joista kaksi työskentelee varsinaisessa korjaustyössä yhden varmistaessa samalla korjauspaikan jääolosuhteiden säilyvän toivotun kaltaisena. Työ on edennyt suunnitellusti. Vaurioitunut putkiosuus on poistettu ja jäljelle jäänyt putkiosuus on palautettu alkuperäiselle sijainnilleen. Seuraavassa työvaiheessa uusi valmisteltu putki asetellaan paikoilleen ja liitetään osaksi jäljelle jäänyttä putkiosuutta. Korjauspaikan jääolosuhteet ovat pysyneet toivotun kaltaisina, ja vähäiset alueen ympäristössä ajelehtineet jäälautat on onnistuttu siirtämään kauemmas.

Korjaustyöt kestävät suunnitelmien mukaan huhtikuun alkuun, jonka jälkeen voidaan edetä putken tarkastamiseen ja käyttöönottoon. Balticconnectorin arvioitu käyttöönottopäivä on 22.4.2024 edellyttäen, että putken korjaus- ja käyttöönottotoimet etenevät suunnitellusti.

 

Kuvalähde: Ocean Installer ja Equinor

Suomen kaasujärjestelmän tila on vakaa ja kaasun saannin edellytykset on turvattu

Suomen kaasujärjestelmän tilanne on vakaa, ja kaasun saannin edellytykset on siirtokapasiteetin ja vaihtoehtoisten hankintakanavien kapasiteettien puolesta turvattu. Markkinatoimijoita on ohjeistettu varmistamaan tarvitsemansa kaasun saanti tilaamalla kaasu Inkoon tai Haminan LNG-terminaaliin, jotta kaasun saannin jatkuvuus on talven aikana turvattu.

Gasgrid tiedottaa lisää tilanteen kehittymisestä verkkosivuillaan www.gasgrid.fi heti kun lisätietoja on saatavilla.

 

Lisätietoja:

Janne Grönlund, johtaja, Gasgrid Finland Oy, +358 40 036 8825

Gasgrid on tulevaisuuden monikaasuyhtiö, joka toimittaa energiansiirron runkoverkkoratkaisuja puhtaan siirtymän ja energiatehokkaan yhteiskunnan edistämiseksi. Vahvistamme Suomen talouskasvua, huoltovarmuutta ja energiaitsenäisyyttä, sekä tuemme päästöttömän sähköntuotannon edellyttämää säätövoimaa. Kansainvälisten infrastruktuurihankkeidemme myötä valmistaudumme vastaamaan puhtaan kaasuenergian kysyntään myös Euroopassa. Gasgrid-konsernin liiketoiminnot muodostuvat kaasuliiketoiminnasta, LNG terminaalitoiminnoista, vetykehityksestä ja projektitoteutuksesta. Lue lisää: gasgrid.fi

Jaa:

Tietoa evästeistä
Gasgrid

Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivustoilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet liittyvät sivuston perustoiminnallisuuksiin, eikä sivusto välttämättä toimi oikein ilman niitä. Esimerkiksi kielivalinnan ja tämän evästelupakyselyn vastauksen muistamiseen käytetään evästeitä. Kaikki evästeet voi poistaa käytöstä selaimen kautta ja esimerkiksi erilaiset sovellusten mainoksenesto-lisäosat estävät myös tiettyjä evästeitä.

Analytiikka

Analytiikkaevästeitä käytetään anonyymien sivuston käyttötietojen keräämiseen. Eväste mahdollistaa käyttäjän liikkeiden seurannan eri käyttökertojen välillä, mutta ei yksittäisen käyttäjän tunnistamista.

Käytämme Google Analytics -palvelua verkkopalvelujemme käytön analysointiin ja seurantaan. Käyttötietoa kerätään evästeiden avulla, mutta tietoja ei käsitellä tai tallenneta siten, että yksittäisen käyttäjän käyttöä voitaisiin seurata.

Tietoja käytetään käyttäjäkokemuksen parantamiseksi verkkosivuillamme ja verkkosivustomme sivujen kävijämäärän seurantaan.