Ajankohtaista / Viro haluaa lisää kaasukäyttöisiä moottorivoimalaitoksia

Viro haluaa lisää kaasukäyttöisiä moottorivoimalaitoksia

Virolaisen kaasun- ja sähkönsiirtoyhtiön Eleringin toimitusjohtaja Kalle Kilk korostaa Suomen ja Viron välisen yhteistyön tärkeyttä energiakriisin murroskohdissa. Kilkin johdolla Viro irtautui juuri Venäjän sähköjärjestelmästä, ja seuraava siirto on hankkia maahan lisää kaasukäyttöisiä voimalaitoksia pahan päivän varalle.



Elering on Viron kaasun ja sähkön siirtoverkon haltija. Kalle Kilkistä tuli yhtiön toimitusjohtaja vuonna 2023. Lokakuussa 2024 Kilk esitteli Eleringin keskeiset haasteet: Viron sähköjärjestelmän synkronointi Manner-Euroopan verkkoon, laajamittainen uusiutuvaan energiaan siirtyminen vuoteen 2030 mennessä ja Viron energiajärjestelmän kriisinkestävyyden parantaminen.

Ensimmäinen näistä tavoitteista saavutettiin jo helmikuussa 2025, kun Baltian maat irtautuivat Venäjän sähköverkosta – viimein.

– Olemme työskennelleet tämän asian parissa 20 vuotta, Kilk hymyilee ja lisää, että vasta viimeisten seitsemän vuoden aikana avaintoimijat – kuten Saksa ja Puola – alkoivat nähdä tämän peliliikkeen arvon.

– Tällä hetkellä viimeistelemme sähköjärjestelmän synkronointia Manner-Euroopan kanssa, hän sanoo.

Myös maakaasu tukee vihreää siirtymää säätövoimalla

Viime vuosina vihreä siirtymä on ollut sekä poliitikkojen että yritysjohtajien agendan kärjessä – mutta Kilk huomauttaa, että kestävä kehitys energiasektorilla on paljon muutakin kuin vain aurinko- ja tuulivoimaa.

– Myös maakaasu on osa vihreää siirtymää, koska se tarjoaa tarvitsemaamme säätövoimaa, hän sanoo ja lisää, että myös tietyt kaasut, esimerkiksi biometaani, ovat jo uusiutuvia.

– Markkinat ajavat tätä muutosta, ja siksi se tapahtuu pitkälti luonnollista kautta, hän uskoo.

Tällä hetkellä kaasu tekee kovaa paluuta kaasukäyttöisten voimalaitosten kautta, tuottamalla sähköä riittävän varakapasiteetin varmistamiseksi. Kaasumoottorivoimalaitos on voimalaitos, joka tuottaa sähköä ja usein myös lämpöä käyttämällä polttoaineena kaasua.

Kiisan moottorivoimalaitos pelastaa päivän maakaasulla

Eleringin toimitusjohtaja Kalle Kilk
Energiamarkkinoiden myllerryksessä Suomen, Viron ja Latvian välinen yhteistyö oli todella tärkeää. -Sähkön osalta tämäntyyppinen rajat ylittävä yhteistyö on aika yleistä Euroopassa. Kaasun osalta yhteistyö on tosi ainutlaatuista, Kalle Kilk sanoo.

Tällä hetkellä Virossa on vain yksi tällainen kaasumoottorivoimalaitos: 250 megawatin Kiisan laitos, joka sijaitsee Tallinnan liepeillä.

– Laitos valmistui vuonna 2014, ja se käyttää Wärtsilän kaksoispolttoainemoottoreita, Kilk kertoo.

Wärtsilän moottorit toimivat pääasiassa maakaasulla, mutta ne voivat käyttää myös kevyttä polttoöljyä. Moottorien ansiosta Kiisa voi harpata nollasta maksimitehoihin hyvin lyhyessä ajassa, jopa alle 10 minuutissa.

– Vanhojen voimalaitosten käynnistäminen kesti päiviä, Kilk vertaa.

Eleringin Kiisan voimalaitoksen kaksi yksikköä ovat joustavia ja kykenevät sopeutumaan energiamarkkinoiden ailahteluihin hyvin. Viro haluaakin lisää samaa suoritusvarmuutta:

– Me janoamme kaasukäyttöisiä voimalaitoksia Viron energiantuotannon tueksi, Kilk toteaa.

– Meillä on Kiisassa 250 megawatin laitos, mutta tarvitsemme sen lisäksi noin 500 megawattia lisätehoa.

Energiakriisissä Suomen, Viron ja Latvian välinen yhteistyö nousi arvoon

Kilk on työskennellyt Eleringillä 27 vuotta ja nähnyt kaikenlaista, mutta viime vuosista ei ole yllätyksiä puuttunut. Venäjän hyökätessä Ukrainaan vuonna 2022 Baltian maat ja Suomi lopettivat nopeassa aikataulussa venäläisen kaasun käytön samalla, kun kaksi LNG-terminaalia otettiin ”pikatoimituksena” käyttöön Suomessa. Lisäksi kaasumarkkinat alkoivat tukea sähkömarkkinoita tarpeen niin vaatiessa.

Mikään tästä ei olisi ollut mahdollista, ellei Suomella, Virolla ja Latvialla olisi ollut jo vanhastaan niin sujuvaa yhteistyötä kaasumarkkinoilla.

– Sähkön osalta tämäntyyppinen rajat ylittävä yhteistyö on aika yleistä Euroopassa. Kaasun osalta se on tosi ainutlaatuista.

Entä millä eväillä Suomen ja Baltian kaasumarkkinat sitten on saatu hiottua näin tehokkaiksi? Kilk vastaa, että mikään ei motivoi niin paljon kuin yhteinen haaste, joka todella saa joukkoihin liikettä.

– Asialla oli kiire ja poliittinen tuki järjestyi nopeasti, joten aloimme kaikki puhua samaa kieltä.

Kalle Kilk puhui Gasgridin Kaasujen Tulevaisuus -tilaisuudessa 27.5.2025. Voit lukea lisää tilaisuuden annista: Kaasujen tulevaisuus -seminaari kokosi yhteen vakaan energiajärjestelmän rakennuspalikoita 

Elering AS – Viron sähkö- ja kaasujärjestelmän operaattori

Viron sähkö- ja kaasujärjestelmä koostuu kotimaisista verkoista ja yhteyksistä naapurimaihin, mahdollistaen energian siirron maiden välillä ja rajat ylittävän energiakaupan. Elering suunnittelee ja hallinnoi energiajärjestelmän toimintaa reaaliajassa.

Valtakunnallinen sähkön siirtojärjestelmä koostuu noin 5 500 kilometristä suurjännitelinjoja ja 150 sähköasemasta. Viron sähköjärjestelmä on irrotettu Venäjän verkosta ja liitetty Euroopan sähköjärjestelmään.

Kaasun siirtojärjestelmä koostuu lähes 1 000 kilometrin pituisesta kaasuputkiverkosta, kolmesta kaasunmittausasemasta ja lähes 40 kaasunjakeluasemasta. Viron ja Suomen välinen kaasuputki, Balticconnector, yhdistää Baltian maiden ja Suomen kaasuverkot ja -markkinat yhdeksi kokonaisuudeksi.

 

Teksti: Sami J. Anteroinen
Kuvat: Miika Kainu

Gasgrid on tulevaisuuden monikaasuyhtiö, joka toimittaa energiansiirron runkoverkkoratkaisuja puhtaan siirtymän ja energiatehokkaan yhteiskunnan edistämiseksi. Vahvistamme Suomen talouskasvua, huoltovarmuutta ja energiaitsenäisyyttä, sekä tuemme päästöttömän sähköntuotannon edellyttämää säätövoimaa. Kansainvälisten infrastruktuurihankkeidemme myötä valmistaudumme vastaamaan puhtaan kaasuenergian kysyntään myös Euroopassa. Gasgrid-konsernin liiketoiminnot muodostuvat kaasuliiketoiminnasta, LNG terminaalitoiminnoista, vetykehityksestä ja projektitoteutuksesta. Lue lisää: gasgrid.fi

Jaa:

Tietoa evästeistä
Gasgrid

Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivustoilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet liittyvät sivuston perustoiminnallisuuksiin, eikä sivusto välttämättä toimi oikein ilman niitä. Esimerkiksi kielivalinnan ja tämän evästelupakyselyn vastauksen muistamiseen käytetään evästeitä. Kaikki evästeet voi poistaa käytöstä selaimen kautta ja esimerkiksi erilaiset sovellusten mainoksenesto-lisäosat estävät myös tiettyjä evästeitä.

Analytiikka

Analytiikkaevästeitä käytetään anonyymien sivuston käyttötietojen keräämiseen. Eväste mahdollistaa käyttäjän liikkeiden seurannan eri käyttökertojen välillä, mutta ei yksittäisen käyttäjän tunnistamista.

Käytämme Google Analytics -palvelua verkkopalvelujemme käytön analysointiin ja seurantaan. Käyttötietoa kerätään evästeiden avulla, mutta tietoja ei käsitellä tai tallenneta siten, että yksittäisen käyttäjän käyttöä voitaisiin seurata.

Tietoja käytetään käyttäjäkokemuksen parantamiseksi verkkosivuillamme ja verkkosivustomme sivujen kävijämäärän seurantaan.