”Emme voi enää odottaa, että kriisit tulevat syliin”, toteaa ulko- ja turvallisuuspolitiikan ammattilainen Henri Vanhanen. Ukrainan sota ja siitä seurannut energiakriisi vauhdittivat Euroopan siirtymistä kohti puhdasta energiaa ja omavaraisuutta. Siitä, jos jostain, on hyvä ottaa opiksi, sillä energiamurros tukee väistämättä myös maailman valtasuhteiden muuttumista. Ketkä tässä murroksessa ovat voittajia, entä häviäjiä? Pitäisikö Euroopan pyristellä paremmin pois riippuvuuksistaan? Ja mitä Suomen pitäisi tehdä tässä tilanteessa?
The Changersin uusimmassa jaksossa pääsemme sukeltamaan syvälle maailman valtasuhteisiin ja siihen, miten energiamurros voi vaikuttaa näihin. Gasgridin toimitusjohtaja Ollin Sipilän vieraana on Henri Vanhanen, joka toimii erityisavustajana Euroopan parlamentissa ja on aiemmin työskennellyt muun muassa Ulkopoliittisessa instituutissa, eduskunnassa, ulkoministeriössä ja Yhdysvaltain Helsingin-suurlähetystössä. Henri on erikoistunut Suomen, Pohjois-Euroopan ja euroatlanttisen alueen turvallisuus- ja puolustuspoliittisiin kysymyksiin.
Erittäin mielenkiintoinen podcast-jakso tarjoaa jokaiselle varmasti pohtimisen aiheita, joten suosittelemme lämpimästi kuuntelemaan jakson Spotifyssa, Suplassa tai YouTubessa!
The Changersin kaikki podcast-jaksot löydät sivuiltamme osiosta Ajankohtaista – The Changers. Voit myös seurata podcastia joko YouTubessa tai Spotifyssä suoraan.
