Ajankohtaista / Gasgrid on julkaissut vastineen tariffiverkkosäännön mukaiseen viitehintamenetelmäkuulemiseen vastaanotettuihin lausuntoihin

Gasgrid on julkaissut vastineen tariffiverkkosäännön mukaiseen viitehintamenetelmäkuulemiseen vastaanotettuihin lausuntoihin

KOMISSION ASETUS (EU) 2017/460 kaasun siirtotariffien verkkosäännöstä edellyttää kuulemisen järjestämistä viitehintamenetelmästä, jonka perusteella tariffit määritetään. Kuulemisaika oli 16.4.–16.6.2025. Gasgrid kiittää kaikkia markkinaosapuolia toimitetuista lausunnoista. Lausunnot keskittyivät erityisesti ehdotettuun uuteen siirtohinnoittelukomponenttiin, tehomaksuun. Gasgrid vastaanotti seitsemän lausuntoa, joista enemmistö suhtautui tehomaksuun kriittisesti. Gasgrid pitää saatuja lausuntoja laadukkaina ja arvioi niiden pohjalta uudelleen tehomaksun periaatteita. Gasgrid on julkaissut vastineen, jossa otetaan kantaa lausunnoissa nostettuihin teemoihin ja avataan kokonaisuuksia, joita Gasgrid tulee uudelleenarvioimaan lausunnoissa esitettyjen teemojen pohjalta.

EU:n energiasääntelyviranomaisten yhteistyövirasto ACER julkaisee analyysinsa kuulemisaineistosta 16.8.2025 mennessä. Tämän jälkeen Gasgrid käy Energiaviraston kanssa keskustelut mahdollisista muutoksista siirtohinnoittelukokonaisuuteen. Gasgrid tulee syksyllä järjestämään markkinaosapuolille tilaisuuden, jossa käsitellään siirtohinnoitteluun liittyviä teemoja.

Löydät Gasgridin vastineen tästä

Löydät julkiseksi määritetyt lausunnot tästä

Gasgrid on tulevaisuuden monikaasuyhtiö, joka toimittaa energiansiirron runkoverkkoratkaisuja puhtaan siirtymän ja energiatehokkaan yhteiskunnan edistämiseksi. Vahvistamme Suomen talouskasvua, huoltovarmuutta ja energiaitsenäisyyttä, sekä tuemme päästöttömän sähköntuotannon edellyttämää säätövoimaa. Kansainvälisten infrastruktuurihankkeidemme myötä valmistaudumme vastaamaan puhtaan kaasuenergian kysyntään myös Euroopassa. Gasgrid-konsernin liiketoiminnot muodostuvat kaasuliiketoiminnasta, LNG terminaalitoiminnoista, vetykehityksestä ja projektitoteutuksesta. Lue lisää: gasgrid.fi

Jaa:

Tietoa evästeistä
Gasgrid

Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivustoilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet liittyvät sivuston perustoiminnallisuuksiin, eikä sivusto välttämättä toimi oikein ilman niitä. Esimerkiksi kielivalinnan ja tämän evästelupakyselyn vastauksen muistamiseen käytetään evästeitä. Kaikki evästeet voi poistaa käytöstä selaimen kautta ja esimerkiksi erilaiset sovellusten mainoksenesto-lisäosat estävät myös tiettyjä evästeitä.

Analytiikka

Analytiikkaevästeitä käytetään anonyymien sivuston käyttötietojen keräämiseen. Eväste mahdollistaa käyttäjän liikkeiden seurannan eri käyttökertojen välillä, mutta ei yksittäisen käyttäjän tunnistamista.

Käytämme Google Analytics -palvelua verkkopalvelujemme käytön analysointiin ja seurantaan. Käyttötietoa kerätään evästeiden avulla, mutta tietoja ei käsitellä tai tallenneta siten, että yksittäisen käyttäjän käyttöä voitaisiin seurata.

Tietoja käytetään käyttäjäkokemuksen parantamiseksi verkkosivuillamme ja verkkosivustomme sivujen kävijämäärän seurantaan.