Ajankohtaista / Gasgrid Finland ja toimitusjohtaja Olli Sipilä mukana suomalaisyritysten vetyklusterissa – tarkoituksena edistää vetytalouden kehittymistä Suomessa

Gasgrid Finland ja toimitusjohtaja Olli Sipilä mukana suomalaisyritysten vetyklusterissa – tarkoituksena edistää vetytalouden kehittymistä Suomessa

Suomalaisyritykset ovat perustaneet kansallisen vetyklusterin, jonka tarkoituksena on edistää vetytalouden kehittymistä Suomessa. Kansallinen vetyklusteri aloittaa toimintansa helmikuussa 2021.

Vetyklusterissa on mukana jo aloitusvaiheessa 30 vetytalouden kehittämisen kannalta merkittävää yritystä. Klusterin ohjausryhmän muodostavat Gasgrid Finlandin toimitusjohtaja Olli Sipilän lisäksi ABB:n, Aurelia Turbinesin, Fortumin, Nesteen, SSAB:n, UPM:n ja Wärtsilän edustajat.

Kansallisen vetyklusterin tavoitteena on vauhdittaa siirtymää vetytalouteen ja kehittää vetyyn liittyvien ratkaisujen vientiä Suomessa. Klusteri muun muassa edistää yhdessä investointeja ja suotuisen toimintaympäristön kehittymistä vetytaloudelle. Klusteri myös avustaa yrityksiä EU-rahoituksen hankinnassa ja suomalaisen vetytalouden tutkimus- ja innovaatio-ohjelman valmistelussa.

Euroopassa vetytalouden rooli ilmastotavoitteiden saavuttamisessa on nostettu esille keskeisenä ratkaisuna, jonka takia Suomen kannattaa olla aktiivisesti mukana vetytalouden siirtymässä. Vetyklusteri tähtää tiiviiseen yhteistyöhön suomalaisten toimijoiden kanssa, sekä toimii osana kansainvälisiä verkostoja.

”Gasgrid Finland on innoissaan mukana vetyklusterin toiminnassa. Toivottavasti jo nyt yli 30 yrityksen joukko laajenee entisestään. Tehdään yhdessä Suomesta menestystarina hiilineutraalissa maailmassa,” Gasgrid Finlandin toimitusjohtaja Olli Sipilä kommentoi.

Gasgrid Finland Oy on valtionyhtiö, joka toimii järjestelmävastaavana kaasun siirtoverkonhaltijana Suomessa. Tarjoamme asiakkaillemme turvallista, luotettavaa ja kustannustehokasta kaasujen siirtoa. Kehitämme aktiivisesti ja asiakaslähtöisesti siirtoalustaamme, palveluitamme ja kaasumarkkinoita edistääksemme tulevaisuuden hiilineutraalia energia- ja raaka-ainejärjestelmää. Lue lisää: www.gasgrid.fi/

Gasgrid on tulevaisuuden monikaasuyhtiö, joka toimittaa energiansiirron runkoverkkoratkaisuja puhtaan siirtymän ja energiatehokkaan yhteiskunnan edistämiseksi. Vahvistamme Suomen talouskasvua, huoltovarmuutta ja energiaitsenäisyyttä, sekä tuemme päästöttömän sähköntuotannon edellyttämää säätövoimaa. Kansainvälisten infrastruktuurihankkeidemme myötä valmistaudumme vastaamaan puhtaan kaasuenergian kysyntään myös Euroopassa. Gasgrid-konsernin liiketoiminnot muodostuvat kaasuliiketoiminnasta, LNG terminaalitoiminnoista, vetykehityksestä ja projektitoteutuksesta. Lue lisää: gasgrid.fi

Jaa:

Tietoa evästeistä
Gasgrid

Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivustoilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet liittyvät sivuston perustoiminnallisuuksiin, eikä sivusto välttämättä toimi oikein ilman niitä. Esimerkiksi kielivalinnan ja tämän evästelupakyselyn vastauksen muistamiseen käytetään evästeitä. Kaikki evästeet voi poistaa käytöstä selaimen kautta ja esimerkiksi erilaiset sovellusten mainoksenesto-lisäosat estävät myös tiettyjä evästeitä.

Analytiikka

Analytiikkaevästeitä käytetään anonyymien sivuston käyttötietojen keräämiseen. Eväste mahdollistaa käyttäjän liikkeiden seurannan eri käyttökertojen välillä, mutta ei yksittäisen käyttäjän tunnistamista.

Käytämme Google Analytics -palvelua verkkopalvelujemme käytön analysointiin ja seurantaan. Käyttötietoa kerätään evästeiden avulla, mutta tietoja ei käsitellä tai tallenneta siten, että yksittäisen käyttäjän käyttöä voitaisiin seurata.

Tietoja käytetään käyttäjäkokemuksen parantamiseksi verkkosivuillamme ja verkkosivustomme sivujen kävijämäärän seurantaan.