Ajankohtaista / Satu Mattila nimitetty Gasgrid Floating LNG Terminal Finlandin toimitusjohtajaksi

Satu Mattila nimitetty Gasgrid Floating LNG Terminal Finlandin toimitusjohtajaksi

KTM Satu Mattila (45) on nimitetty Gasgrid Floating LNG Terminal Finland Oy:n toimitusjohtajaksi 9.1.2023 alkaen. Gasgrid Floating LNG Terminal Finland on Gasgrid Finlandin tytäryhtiö, joka ryhtyy operoimaan Inkooseen joulukuussa 2022 saapuvan LNG-terminaalilaivan liiketoimintaa. Mattilalla on yli 20 vuoden kokemus energia-alan laivalogistiikasta, ja hän on ollut jo aikaisessa vaiheessa mukana tuomassa markkinoille korkealaatuista uusiutuvaa polttoainetta.

Gasgridin johdolla toteutettavalla LNG-terminaalilaivahankkeella turvataan Suomessa kaasun saatavuus pitkälle tulevaisuuteen. Huoltovarmuuden kannalta tärkeällä hankkeella korvataan Venäjältä Suomeen aiemmin tulleita kaasutoimituksia. LNG-terminaalilaiva mahdollistaa myös kaasutoimituksia Baltian maihin ja jopa Puolaan.

”On hienoa saada olla mukana uudenlaisessa ratkaisussa turvaamaan Suomen energiansaanti muuttuvassa maailmantilanteessa. Samalla pääsen laajentamaan entisestään omaa energia-alan tuntemustani ja uskon taustani merilogistiikassa sekä LNG:n parissa tarjoavan vahvan lähtökohdan tulevaan tehtävääni. Odotan innolla uusia haasteita sekä yhteistyötä uusien kollegoiden, asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa”, kertoo Gasgrid Floating LNG Terminal Finlandin tuleva toimitusjohtaja Satu Mattila. ”Olen aina pyrkinyt luomaan pitkäaikaisia kumppanuuksia ja läpinäkyvää liiketoimintaa.”

Viimeiset 10 vuotta Mattila on toiminut monissa vastuutehtävissä North European Oil Trade Oy:ssä. Hän on ollut suunnittelemassa ja rakentamassa logistiikkaketjua öljy- ja biotuotteille nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä ja toiminut edelläkävijänä Itämeren alueen LNG-käyttöisten laivojen vastuullisessa ja turvallisessa logistiikassa.

”Inkoon kelluva LNG-terminaaliprojekti etenee ennätysajassa kohti käyttöönottoa joulukuussa. Sen jälkeen alkaa terminaaliyhtiön toiminnan vakiinnuttaminen ja edelleen kehittäminen yhdessä henkilöstön, Suomi-Baltia-alueen asiakkaiden ja sidosryhmien kanssa. Satu on erinomainen henkilö luotsaamaan terminaaliyhtiötä eteenpäin tärkeässä roolissa Itämeren alueen energiaturvallisuuden varmistamiseksi. Hänen kokemuksensa, osaamisensa ja arvopohja auttavat koko Gasgridiäkin elämään todeksi ratkaisukeskeistä visiotaan. Toivotan Sadun tervetulleeksi mukaan koko tiimin puolesta”, sanoo Gasgrid Finlandin toimitusjohtaja Olli Sipilä.

Lisätietoja:
Olli Sipilä, toimitusjohtaja, Gasgrid Finland Oy, +358 40 589 4686, olli.sipila@gasgrid.fi

Gasgrid on tulevaisuuden monikaasuyhtiö, joka toimittaa energiansiirron runkoverkkoratkaisuja puhtaan siirtymän ja energiatehokkaan yhteiskunnan edistämiseksi. Vahvistamme Suomen talouskasvua, huoltovarmuutta ja energiaitsenäisyyttä, sekä tuemme päästöttömän sähköntuotannon edellyttämää säätövoimaa. Kansainvälisten infrastruktuurihankkeidemme myötä valmistaudumme vastaamaan puhtaan kaasuenergian kysyntään myös Euroopassa. Gasgrid-konsernin liiketoiminnot muodostuvat kaasuliiketoiminnasta, LNG terminaalitoiminnoista, vetykehityksestä ja projektitoteutuksesta. Lue lisää: gasgrid.fi

Jaa:

Tietoa evästeistä
Gasgrid

Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivustoilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet liittyvät sivuston perustoiminnallisuuksiin, eikä sivusto välttämättä toimi oikein ilman niitä. Esimerkiksi kielivalinnan ja tämän evästelupakyselyn vastauksen muistamiseen käytetään evästeitä. Kaikki evästeet voi poistaa käytöstä selaimen kautta ja esimerkiksi erilaiset sovellusten mainoksenesto-lisäosat estävät myös tiettyjä evästeitä.

Analytiikka

Analytiikkaevästeitä käytetään anonyymien sivuston käyttötietojen keräämiseen. Eväste mahdollistaa käyttäjän liikkeiden seurannan eri käyttökertojen välillä, mutta ei yksittäisen käyttäjän tunnistamista.

Käytämme Google Analytics -palvelua verkkopalvelujemme käytön analysointiin ja seurantaan. Käyttötietoa kerätään evästeiden avulla, mutta tietoja ei käsitellä tai tallenneta siten, että yksittäisen käyttäjän käyttöä voitaisiin seurata.

Tietoja käytetään käyttäjäkokemuksen parantamiseksi verkkosivuillamme ja verkkosivustomme sivujen kävijämäärän seurantaan.